Onnistunut sote-seminaari

IMG_2679Vasemmistoliiton kolmen länsirannikolla toimivan piirijärjestön eli Satakunnan Vasemmistoliiton, Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton ja Pohjanmaan Vasemmiston yhteinen sote-seminaari pidettiin lauantaina 4.10. Porissa. Tilaisuudessa alustivat kansanedustaja Erkki Virtanen, Porin apulaiskaupunginjohtaja Aulis Laaksonen ja Kaarinan työttömien toiminnanjohtaja Pentti Kallio.
Seminaarin osanottajat koostuivat suurelta osin vasemmistolaisista kuntapäättäjistä, jotka joutuvat luottamustehtävissään tekemisiin sote-kysymysten kanssa. Kuten alustusten aikaan saama yleiskeskustelu osoitti, sote-suunnitelmaan kirjattujen tavoitteiden saavuttaminen tulee olemaan kovan työn takana. Vaikka vasemmistolaistenkin keskuudessa on erilaisia näkemyksiä joistakin soteen liittyvistä tavoitteista ja painotuksista, niin itse päätavoitteesta ollaan samaan mieltä: Julkisten  sosiaali- ja terveyspalvelujen laatua pitää kehittää ja niiden saatavuutta parantaa.
Porin kaupungintalon valtuustosalissa pidettyyn sote-seminaariin osallistui lähes 40 henkilöä.