Porin Vasemmisto: Porin kulttuuri-ja liikuntatarjontaa ei saa uhrata hallinnolliselle kikkailulle

 

Porin Vasemmistoliiton kunnallistoimikunta päätti 12.4. järjestetyssä kokouksessaan ottaa kantaa sivistystoimialan organisaatiorakennemuutokseen. Kaupungin virkamiehistö valmistelee uudistusta, vaikka edellisestä organisaatiomuutoksesta ei ole ehtinyt kulua vielä vuottakaan. Uuden suunnitelman keskeinen tavoite on liikunta- ja nuoriso –sekä kulttuuripäällikön virkojen yhdistäminen. Näin ollen jatkossa yksi ja sama henkilö päättäisi sekä kulttuurin ja liikunnan resurssien jakautumisesta. Samalla kaavalla mentäisiin myös museoiden suhteen, yksi museopäällikkö johtaisi sekä kulttuurihistoriallista Satakunnan museota, että myös Porin taidemuseota. Ratkaisulla tavoitellaan hallinnon tehostamista ja synergiaetuja, jotka itsessään ovat hyviä ja kannatettavia tavoitteita.

Käytännössä suunnitelma aiheuttaa kuitenkin syyn vakavaan huoleen. Sekä kulttuurin että liikunnan kentällä pelätään oman toiminnan jatkuvuuden puolesta ja tähän on helppo nähdä myös syyt. Yhden johtajan malli tulee väistämättä aiheuttamaan kiistelyä ja resurssien epätasaisempaa jakautumista sektoreiden välillä. Myös toiminnan laatu tulee tämän myötä kärsimään. On selvää, että sellaista renessanssineroa ei löydykään, joka hallitsee sekä kulttuurin että liikunnan vaativat sektorit. Jossain pienemmässä kunnassa tämä voisi olla mahdollista, mutta ei Suomen kymmenenneksi suurimmassa kaupungissa. Porin osin kansainvälisestikin kuuluisa kulttuuri –ja urheilusektori ansaitsevat molemmat alansa hallitsevat ja visionääriset johtajat. Lisäksi Satakunnan museo ansaitsee jatkossakin kulttuurihistoriaan- ja kansatieteeseen erikoistuneen johtajan, sekä taidemuseo vastaavasti taiteeseen.

Uusia ja toimintaa tehostavia toimintamalleja on jatkossakin syytä kartoittaa. Nyt käsillä olevan suunnitelman kohdalla nämä ehdot eivät täyty. Pori on perinteisesti brändännyt itsensä kulttuuri- ja tapahtumakaupunkina ja näitä perinteitä on syytä kunnioittaa jatkossakin. Nyt tuo pitkän ja laadukkaan työn tuloksena ansaittu maine tulisi saamaan kohtuuttomia vaurioita, mikäli virkamiesten tavoittelema organisaatiomuutos toteutuu. Näin ollen Porin Vasemmistoliitto toteaa, että nyt on syytä viheltää peli poikki ja täytettävä nuoriso- ja liikuntayksikön päällikön virka, sekä aloittaa valmistelut työstään eroavan Jaana Simulan seuraajan löytämiseksi.

Vasemmistoliiton Porin Kunnallisjärjestö ry.

Lisätiedot ja haastattelut: Jarno Valtonen 045 3473764