Suomessa eletään kaivosbuumia. Viimeisen reilun 10 vuoden aikana vuodessa louhittavien malmien määrä on yli kaksinkertaistunut. Suomesta on tullut yhä houkuttelevampi vaihtoehto kaivosyhtiöille johtuen vakaasta yhteiskunnastamme, kaivosalueiden helposta tavoitettavuudesta sekä myöskin maaperästämme löytyvien metallien kysynnän kasvusta. Suomen houkuttelevuutta ulkomaisten yhtiöiden silmissä lisää ennen kaikkea myös löperöt kaivoslakimme.
Joulun aikaan nousi otsikoihin hetkeksi
australialainen yhtiö nimeltään Dragon Mining Ltd, joka uuskolonialistiseen tyyliin uhosi sijoittajilleen tyhjentävänsä
Valkeakosken Kaapelikulman kultakaivoksen ennen kuin Suomen viranomaisille tehdyt ympäristövalitukset on saatu käsiteltyä. Klapilla päähän! Meitä siis kohdellaan samoin kuin mitä tahansa kolmannen maailman maata on aina kohdeltu. Miten tämä on mahdollista?
Suomessa on tällä hetkellä käytössä antiikkinen lainsäädäntö kaivostoiminnan osalta. Täällä toimitaan periaatteella ”löytäjä saa pitää” eli kuka tahansa ja mistä päin maailmaa tahansa voi vallata haluamansa alueen ja hakea sille malminetsintälupaa. Tähän yhteyteen vielä mainittakoon, että valtiomme ei kerää mitään louhintamaksuja ja kaivosveroja. Tätä käyttääkin hyväkseen erilaiset toimijat, joiden jälkeen maahan ei jää
muuta kuin saastunut ja turmeltu ympäristö sekä tuulen riepoteltavaksi pelkät eväspaperit. Pahimmassa tapauksessa voi tapahtua myös sama kuin Talvivaarassa eli ympäristötuhot jää konkurssipesältä veronmaksajien maksettavaksi.
Suomessa olisikin nyt ensi töikseen säädettävä laki, jossa kansallistettaisiin kaikki maanpinnan alapuoliset luonnonvarat, joiden oikeuksia voisimme halutessamme vuokrata eteenpäin. Oikeuksien vuokraaminen tulisi kuitenkin vasta sitten kysymykseen jos ei toimijaksi löydy suomalaista yhtiötä ja mieluiten valtion omistamaa sellaista. Meidän tulee myös säätää toimijoille louhintamaksut ja kaivosvero. Näistä tuloista osa rahastoitaisiin kaiken varalta mahdollisten ympäristötuhojen korjaamiseen.
Tällainen lakimuutos takaisi meille paremman hyödyn niin kansantaloudellisesti kuin ympäristöllisestikin. Kansantaloudellisesti siksi, että rahat jäisi maahamme hyödyttämään kansaa ja ympäristöllisesti siksi, että voisimme huomattavasti helpommin jättää louhimattakin. Tämä malli näet mahdollistaa kerrankin sen, että voimme asettaa ympäristön ja rahan samalle viivalle lupapäätöksiä
punnitessa toisin kuin nykymallissa, missä louhintaa puuhaavien yhtiöiden omistajat huutavat tuloksia, muusta viis.
Miika Rantanen, Rauma